keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Luang Prabang keskiviikko 12.4.2017

Tänään oli ohjelmassa retki Kuang Si Falls vesiputouksille. Matkaa Luang Prabangista tulee reilu 30 km. Minibussiin otettiin enemmän ihmisiä kuin on istumapaikkoja. Lieneekö paikallinen tapa, pieniä aasialaisiahan mahtuu useampi kuin yksi penkille. Tiivis tunnelma kuitenkin, onneksi autossa oli ilmastointi!
Putouksilla oli kaunista, taaskaan ei kuvat kerro kaikkea.










Alueella toimi myös karhujen pelastuskeskus. Kaikki täällä olevat karhut on takavarikoitu huonoista oloista salametsästäjiltä ja tarkoitus on vapauttaa nämä jossain vaiheessa luontoon. Luonnollisesti toimintaa sai tukea vapaaehtoisilla lahjoituksilla.





Alueella myös painotettiin useissa tauluissa sitä, että sademetsiä ei pitäisi hakata jos haluamme lastenlastemmekin voivan hengittää.


Iltapäivän aktiviteetteihin kuului vielä kiipeäminen 100 metriä korkealle Phu Si vuorelle, missä sijaitsee Wat Pa Huak temppeli. Tänään emme nähneet auringonlaskua huipulta pilvisen sään vuoksi, mutta maisemat olivat upeat.
Temppeli on rakennettu 1800-luvun alussa (kuningasAnourat) ja legendan mukaan vuoren on siirtänyt apinakuningas Hanuman Ceylonilta.














2 kommenttia:

  1. Teidän matkakohteet kuulostaa tosi mielenkiintoisilta. Teetkö nämä päivitykset kännykällä?!? Hitaalla nettiyhteydellähän se kestää ikuisuuden! Kävitte sitten paikallisessa kaljakellunnassa :) Siitä paikasta olen joskus kuullut. Tämän jutun vesiputoukset ovat upeita, ihan paratiisi. Turvallista loppumatkaa! Terkuin Tuula

    VastaaPoista
  2. Teen päivitykset iPadilla, isompi näyttö kuin kännykässä. Mutta hitailla nettiyhteyksillä tuskallista! Tosin välillä löytyy paikkoja joissa tosi hyvät yhteydet 😁

    VastaaPoista

Kos

  Pari ensimmäistä päivää meni taas lepäillessä altaalla ja rannalla sekä päiväunet pitkien yöunien lisäksi. Hotellin allas Jackson's be...